Kuva vuodelta 1929, se on otettu seminaarilaisten illanvietossa, jossa esitettiin ohjelma "Puusepän sällit". 1920-luvulla vallinnut
vapautumisen ilmapiiri on löytänyt tiensä seminaariin, kaikki puusepän sällit ovat miesopiskelijoita.

Tapahtumat

Riihi-iltamat - 2013 -

MITÄ? Laatuviihdettä eli kansanmusiikkia. Folkkia. Sieltä sun täältä, läheltä ja etäältä. Villiä meininkiä ja hirsiestetiikkaa.
MISSÄ? Jyväskylässä. Ihan keskustassa. Ytimen vanhimmassa rakennuksessa: Taavettilan tilan riihessä, Hämeenkadun ja Seminaarinkadun kulmassa (Seminaarinkatu 15).
MILLOIN? 7.-28.8. eli elokuun joka keskiviikko klo 19.
MIKSI? Koska Eri Perinne!

Riihi-iltamat - jyväskyläläinen kansanmusiikkifestivaali - tarjoilee yleisölle erilaisista perinteistä ammennettua hengenravintoa tunnelmallisella hirsiseinäestradilla.

Ohjelma

Riihestä kajahtaa kelttipunkkia Savosta, pohjalaista uhoa, monipuolista etnofolkkia ja juurevaa pelimannimusiikkia.

KE 7.8. klo 19 PIRULAINEN

Pirulainen on rytmimusiikillinen poppoo, jonka käsissä akustinen sielukkuus kohtaa rockin potkun.

Riiheen Pirulainen saapuu triona esittelemään väkevästi suomalaista laulua: nykyaikaista rillumareitä ja rakkauden kaihoa uudelta levyltään Hurja hehku.

KE 14.8. klo 19 JIMMY TRÄSKELIN & SAMPO KORVA

Reisaavaisen laulu - A Traveler's Song - Soittajakaksikon railakas matka rapakon taakse

Jimmy Träskelin ja Sampo Korva uppoutuvat Reisaavaisen laulu -ohjelmassaan amerikansuomalaisen siirtolaismusiikin maailmaan. Ratkiriemukas, riehakas, kaihoava ja intiimi konsertti seilaa Hiski Salomaan, Viola Turpeisen ja Alfred J. Tannerin vanavedessä ja maalailee kotinsa taakse jättäneen, uutta elämää janoavan matkantekijän mielenmaisemia.

Reisaavaisen laulu levytettiin ja julkaistiin kesällä 2013 amerikansuomalaisten vuotuisessa FinnFest-juhlassa Michiganin Hancockissa rapakon takana. Sen eriskummallinen ja hykerryttävä äänimaisema muodostuu duon käyttelemien huuliharppujen, ukulelen, kitaran, viskiruukun sekä tietenkin lauluäänten karkelosta.

KE 21.8. KLO 19 7 STOUT CLAN

Tuopin täydeltä kelttipunkkia - ja vieläpä Savosta, voiko enää kierommaksi mennä!

Juho (laulu, tenoribanjo ja kitara)
Taavi (laulu, banjo, säkkipilli, kitara, mandoliini, huuliharppu ja tinapilli)
Kalle (basso, kontrabasso, bouzouki, laulu)
Elias (rummut, perkussiot ja taustalaulu)
Johannes (kitara)

KE 28.8. KLO 19 OKE

Oke = Olli ja Eeva

Oke on jyväskyläläinen etnofolkduo. Eeva Lietosen lyriikoista ja Olli Moilasen sävellyksistä kuuluu ajatuksia ja melodioita niin suomalaisesta, afrikkalaisesta, kuin brasilialaisestakin kansanmusiikista. Rytmikkäät ja mukaansa tempaavat tunnelmat kuljettelevat kuulijaa mielen koukeroista luonnon helmaan.

Tapahtuman tukijat:
Jyväskylän yliopiston kulttuuritoimikunta
Musiikin edistämissäätiö MES
Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunta

Hinta- ja lippupolitiikka

Normaalihintaiset liput 8€.
Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 6€.
Karkeen jäsenille 1€:n alennus lippuhinnoista.
Lippuvaraukset viimeistään päivää ennen osoitteeseen: .(JavaScript must be enabled to view this email address)

Ovelta lippuja saa keikkailtoina klo 18.30 lähtien. Riihi on kooltaan rajallinen, joten on suositeltavaa saapua ajoissa varmistaakseen paikkansa. Varaathan käteistä, sillä riihessä ei ole korttimaksumahdollisuutta.

Siihen maailmanaikaan atmosfääriä asuttivat jos jonkinlaiset olennot. Oli elektrosoundeja, virtapiirejä, bittejä, skenejä
ja diippiä shittiä, aerodynaamisia muotoja, silikonia ja ponia. Maailma ei kuitenkaan ollut valmis, se kaipasi jotain.
Keväisessä metsässä hirsiseinien välistä tirisee viulunsoitto. Joku tanssii.