Kuva vuodelta 1929, se on otettu seminaarilaisten illanvietossa, jossa esitettiin ohjelma "Puusepän sällit". 1920-luvulla vallinnut
vapautumisen ilmapiiri on löytänyt tiensä seminaariin, kaikki puusepän sällit ovat miesopiskelijoita.

Tapahtumat

Karkeen lauluklupi 7.2.2015

Kansanlaulutyöpaja

Laulullani minä pienet surut sydämeni pohjaan painan.
Tule ja tee samoin!

Lauantaina 7.2.2015 klo 17.00 Vakkarin kellarissa

Kiinnostaako kansanlauluperinne?
Kulttuuriyhdistys Karkee ry tarjoaa nyt ilmaisen mahdollisuuden ottaa osaa suomalaisten kansanlaulujen maailmaan Vakkarin kellarissa.

Kansanlaulujen ihmeellisen maailmaan johdattaa Laura Vähä-Ruona. Osallistujat pääsevät myös esiintymään Karkeen Lauluklupille, joka alkaa klo 19.00 heti työpajan jälkeen yläkerrassa, baarin puolella.

Lauluklupi

Tervetuloa Karkee ry:n lämminhenkiselle, riehakkaalle ja ihanalle Lauluklupille Baari Vakiopaineeseen klo 19.00 alkaen!

Klupilla esiintyy kaksi huippuhyvää laulavaa yhtyettä: Ilo(iset) tytöt ja Hennan pändi sekä kansanlaulutyöpajaan osallistuneet.

Lisäksi lauletaan myös yhdessä kansanlauluhittejä ja huteja harmoonisäestyksellä. Yleisön pyynnöstä ilta huipentuu tanssiin, kun antaudutaan perinteisen Karkeen oman katrillin pyörteisiin!

Liput klupille 5€ / 4€

Siihen maailmanaikaan atmosfääriä asuttivat jos jonkinlaiset olennot. Oli elektrosoundeja, virtapiirejä, bittejä, skenejä
ja diippiä shittiä, aerodynaamisia muotoja, silikonia ja ponia. Maailma ei kuitenkaan ollut valmis, se kaipasi jotain.
Keväisessä metsässä hirsiseinien välistä tirisee viulunsoitto. Joku tanssii.